perjantai 18. syyskuuta 2015

Pasi Lönn : Aavetanssi


Jakke ja Make ovat toimeliaita poikia. Heidän koulupojan arkeaan värittävät kotielämän kiemuroiden lisäksi Jyväskylän seudun rikosmysteerit, joiden selvittelyssä heidän hoksaavaisuuttaan tarvitsee tuon tuosta konstaapeli Veijo Muusi  kollegansa ja hurjapäisen automiehen Ismo Tuutusen kanssa.

Itsenäisinä teoksina luettavan sarjan neljännessä osassa poikien koulun osaava mutta syrjään vetäytyvä  talonmies Lapamake katoaa. Kaikki merkit viittaavat siihen, että jotain todella vakavaa on tapahtunut. Konstaapeli Muusi tarvitsee poikien asiantuntemusta näiden arvostaman Lapamaken taustojen ja elämän valottamiseen, ja pojat tempautuvat oitis mukaan tapauksen selvittelyyn.

Nuorille tarkoitettujen dekkareiden asetelmassa on usein tämä "avuttomat poliisit - nokkelat lapset"- asetelma. Niin tässäkin, välillä hitusen kiusallisuuteen asti, vaikka tilannetta korjaakin vakuuttava poliisin työskentelyn kuvailu. Kymmenen ikävuoden kahta puolen oleva lukija ei kuitenkaan ehkä aivan usko kaikkea sitä, mitä ilmentämään Muusi ja Tuutunen on laitettu, ei ehkä olisi huono ajatus hieman loiventaa heidän lapsellisuuttaan.

Kirjassa kuljetetaan pinnan alla poikia painavaa  raskasta asiaa, Jakkea uhkaavaa isoa elämänmuutosta ja muuttoa kauas pois. Se asia on paha peikko ja niin iso, että siitä pojat eivät edes puhu ennen kuin asia on kypsä juteltavaksi.

Ammattipoliisin kirjoittaman jännärin ilmeessä on vanhan poikakirjan perinnettä; oikeamielisyyttä ja seikkailuhenkeä. Lönnin päähenkilöt ovat empatiakykyisiä kelpo poikia, joista mieleen tulivat Väinö Riikkilän viisikymmenlukuiset sankarit  Pertsa ja Kilu. Luontoa kuvataan kirjassa jotenkin hyvin hellästi, ja keskisuomalainen paikallisväri tuntuu mukavan todelliselta ja oikealta.
  Kirjavinkkarin listalle!

Lönn, Pasi : Aavetanssi. Tammi, 2015  Etsi kirjastosta

perjantai 4. syyskuuta 2015

Katariina Romppainen : Sori vaan, se on totuus





Senja on omaperäinen ja itsenäinen tyttö.  Mutta ilman ystävää ei ole helppo olla uudessa koulussa, joten Sonja on paikkaillut kotinsa köyhyyttä valehtelemalla omasta elämästään oikeastaan kaiken uudelle ystävälleen Iinalle, jonka ajatukset pyörivät enimmäkseen loisteliaan elintason ympärillä.

Aikuisten maailma ei ole vain aikuisten, vaan sen piilot vaikuttavat  Senjan elämään joka päivä. Yksinhuoltajaäiti ei ole koskaan kertonut tyttärelleen, miksi perheessä ei ole koskaan ollut isää.  Senja on varma, että äiti on kylmäkiskoisuuttaan estänyt isää pitämästä häneen yhteyttä, eikä Senjalla tästä syystä voi olla toivoakaan samoista elämän mukavuuksista, joita kaikilla toisilla näyttää ”paremman alueen” koulussa olevan.

Sentinvenytyksen katkaisee äidin pudottama pommi : äiti lähtee parin kuukauden hyväpalkkaiselle siivouskeikalle Norjaan ja Senja muuttaa siksi ajaksi isovanhempien luo. Niiden, joista Senja ei ollut tiennyt, ja joista äiti ei ollut koskaan suostunut hänelle kertomaan.  Senjan elämä muuttuu täydellisesti, mutta samalla muuttuu vaativien vaiheiden jälkeen kaikkien hänen läheistensäkin elämä. Ja loppujen lopuksi hyvään suuntaan.  Hieman kuin vanhoissa suomifilmeissä, niin kovin vapauttavalla ja lämmittävällä tavalla.

Senja on lämpimästi kuvattu kolmetoistavuotias. Hänellä on murrosiän ehdottomuutta ja  huojuva itsetunto, mutta koko ajan voimistuva oma tahto ja tieto siitä, mikä hänelle on tärkeää ja mikä on oikein. Senja herättää halun tutustua itseensä vielä paremmin. Hänen tarkkanäköisyytensä sekä ratkaisunsa mitä rehellisyyteen tulee, tuntuvat totuudenmukaisilta ja juuri Senjan erityisyyteen istuvilta. Paras kaveri Iina sanoo jokseenkin, että ”etsä tajuu että sä oot koko koulun viilein tyyppi” , ja se tuntuu olevan helppo uskoa.

Kirjassa ollaan paitsi Pirkanmaalla, myös Lapissa. Paikallisväri pohjoisesta tekee tarinaan lämpöä ja tärkeän juonenkuljettimen, mutta ajoittain haittaa epäilys pohjoisen  murteen takkuilusta. Murteilla on varmasti vaikea kirjoittaa, mutta varsinkin pohjoisen murteita tunnutaan usein kohdeltavan miten sattuu.  Näin sanon, vaikka itse olen juuria myöden etelästä ja asiaan täysin vihkiytymätön.

Sijoitan tämän kirjastossa nuorten 84.2 hyllyyn, teinikirja tämä ei ole. Tämä on paljon lukevan, pohdiskelevan ja joskus  yksinkin viihtyvän tytön kirja.

Romppainen, Katariina: Sori vaan, se on totuus. Karisto, 2015
Etsi kirjastosta

torstai 28. toukokuuta 2015

Miina Supinen : Säde


Lukupiiriläisten kommentteja :

- Tosi harmi, ettei Akatemiaa ole oikeasti olemassa. Jos olisi, haluaisin sinne heti!  
- Tää teksti on todella tarkkaa, siinä ei ole mitään liikaa eikä siitä puutu mitään, mutta siinä sanotaan kaikki niin - hmm - ainoalla oikealla tavalla.

Säde tulee joutuneeksi mukaan metsäihmisten Akatemiaan. Aluksi hän on vain arkeologin assistentti,  joka ei välitä piilotella pilkallisuuttaan muinaisuskoa ja luontomystiikkaa kohtaan. Metsäihmiset muodostavat jumalhahmoisen Voulan johdolla ankaraa elämää viettävän kommuunin, jonka asuttamille maille aiotaan pystyttää uusi lähiö pääkaupungin tarpeisiin.

 Maailmaa  kiertävä, juopotteleva arkeologi Vic on palkattu selvittämään tulevan lähiön alueen muinaisuutta, joka on Voulan mukaan vanha uhripaikka. Säteellä ja Vicillä on ollut suhde aikaisemmin, ja Vic haluaa eroottisesti mutkattoman Säteen mukaan.

Säde liimaa ihmiset itseensä, koska on (tai näyttää olevan) kaunis ja sensuelli ja mukava. Hänen suhteensa seksiin on suorasukainen,  eikä hän halua rajoittaa itseään eikä muita. Hänen mielestään usempi suhde samanaikaisesti on luonnollista, ja tästä pitää myös Vic, kunnes  huomaa Säteen pitävän avomiehestään Antista enemmän kuin Vicistä.

Säde on monia asioita samassa tarinassa. Kyllä se rakkauskertomuskin on (tai ehkä rakkaudellinen kertomus)
, mutta ulottuvuuksia on paljon.  Vic aloittaa kirjan ja sanoo kertovansa kaiken kuolemansa jälkeen, mutta sen tietäminen tuntui lukiessa - luonnolliselta. Kuten kaikki muukin, muutoin ehkä vieroksuttu.

Supinen, Miina : Säde.  WSOY 2013.Etsi kirjastosta

perjantai 27. helmikuuta 2015

Seita Vuorela : Karikko





Älä sivuuta tätä kirjaa! Jos tapaat sen hyllyssä, suosittelen tutustumaan riippumatta siitä, minkä ikäinen olet (meillä Mäntsälän kirjastossa se löytyy Young Adults eli nuorten aikuisten hyllystä, siitä tietokonesyvennyksen ympäriltä).

Esimerkiksi :  Jos olet aikuinen ja etsit jotain, joka kertoo näkemyksellisesti meidän ajastamme ja itseäsi ehkä hieman nuorempien ”todellisuudesta”, ota tämä. Todellisuus on lainausmerkeissä, koska sitä käsitellään Karikossa yhtä lailla itsensä todellisuuden kuin realistisen hämärän  keinoin. Sen, mikä on olemassa, jos riisumme arkivarustuksemme ja annamme sen ilmaantua.

Sellainenkin  lukija, joka vierastaa fantasiagenren epätodellisuuksia ja rinnakkaismaailmoja, pysyy luultavasti tämän romaanin imussa. Sanoisin vieläpä, että pysyy hyvin.
Pohjoismaiden Neuvoston raati pysyi, ja valitsi Karikon vuoden 2013 lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi, ensimmäiseksi laatuaan. Seita Vuorela ja kirjan kuvamaailman luonut Jani Ikonen saivat tämän uuden palkinnon ensimmäisenä.

Saimme kirjailija Seita Vuorelan lukupiiriin yhteisesti toivomaksi vieraaksi viime viikolla. Seita kertoi työstään, kirjoistaan, visuaalisesta maailmastaan ja kuvallisen ja kirjallisen ilmaisun vuorovaikutuksesta.  Olimme lukeneet iltaa varten Karikon, eräät meistä ties monenteenko kertaan. Keskustelumme käsitteli Karikkoa, mutta niin paljon myös muuta.

 Seita kertoi asioista, jotka johtavat toisiin ja kolmansiin, joista seuraa se että syntyy kirja ja se, että siinä kirjassa on juuri se mikä siinä on. Me kuuntelimme, kyselimme ja me katselimme. Seita Vuorela kuvaa itse ja luo kuvallista maailmaa omille kuvasivustoiilleen. Näimme kuvia, koimme jokainen vaikutelmia ja kuulimme niiden kirjailijassa synnyttämiä liikahduksia. Niistä osa eli kirjoissa, osa taka-alalla odotuksen tilassa. Mahdollisuuksina.

Illassamme oli voimaa ja erityisyyttä, ja se päättyi aivan liian aikaisin (vaikka venyikin paljon myöhemmäksi, kuin olimme ajatelleet). Kiitos, Seita!

Vuorela, Seita: Karikko. WSOY 2012.  Etsi kirjastosta

maanantai 2. helmikuuta 2015

Markku Karpio: Selviytymispeli

Viime vuonna ilmestynyt Selviytymispeli edustaa realismia tai dystopiaa, genrestä on vaikea olla aivan varma tai ainakin se varmuus voi omassa mielessä elää päivittäin uutisvirtaa selatessa. Poikien tausta on niin lähellä sitä minkä me tunnemme, että sitä lähinnä vain toivoo, ettei tämä kaikki ole todellisuutta jo nyt.

Maailmanlaajuinen konepajakonserni Korpi Manufacturing Oy oli vähäisen Korpisalon taajaman elinmahdollisuuksien taustalla niin, että rikkautta tai ainakin hyvinvointia oli vielä äskettäin kaikilla. Selviytymispelissä ollaan yhteiskunnallisen muutoksen tilanteen siinä kohdassa, jossa Korpi on vienyt loppuun YT:t ja irtisanonut melkein kaikki: ”Potk! Ja fiuu : siellä lensivät kaaressa Jontun ja Simpan ja Tolkun ja Kalsarin isäukot ja muutamien äiditkin kuin savikiekot ampumaradalla.”
Nuorten elämässä jakaudutaan niihin, jotka voivat ja niihin, jotka eivät voi. Niihin, joilla on ja niihin, joilla ei ole. Poikien suhteet ovat kireät ja jännitteiset, valtasuhteet liittyvät yhteisön taloudelliseen romahdukseen.  Selviytymispelin pakkashelvetissä ollaan partioleirillä, jossa selviytyminen ei ratkea rahalla.  

Kenelle suosittelisin? Välillä uskomaton mutta jännittävä selviytymistarina, ja kirjailijan teksti on tarkkaa ja koreilematonta. Ellei mukana olisi hieman konstikkaasti käsitettävä ulkopuolisen tarkkailijan Oskun näkökulma, laittaisin kirjan nuortenosaston ”aloita vaikka näistä”- pöydälle.  


Karpio, Markku: Selviytymispeli. Tammi 2014.    Etsi kirjastosta

lauantai 24. tammikuuta 2015

Tuula Korolainen: Mikä onni, 6B




Mikä on runo? Paras karkottaa heti kaikki  kaavat mielestään ja luottaa siihen, mihin tämä kokoelma vie. Tämän pienen kirjan tekstit ovat vapaita ja vapauttavia, purkavat varauksia jos sellaisia on oman tekstin tekemiseen sattunut kerääntymään.

6B on saanut opettajalta tehtäväkseen kirjoittaa runo onnesta. Höh, mä en ainakaan, sanoo moni luokkalaisista.

Mutta aikanaan jokainen saa runonsa kirjoitettua, kuka mitenkin,  ja lopputuloksena on niin aitoa soundia, ettei lukija edes muista kannessa esiintyvää kirjoittajan nimeä.

Korolainen, Tuula: Mikä onni, 6B. Karisto 2009.     Etsi kirjastosta

torstai 22. tammikuuta 2015

Halldór Kiljan Laxness : Salka Valka


Salka Valka jakoi lukupiirimme ainakin kahtia. Oli nuoruuden kirjalöydön peruja olevaa mieltymystä, mutta toisaalta vanhahtava ilmaisu karkotti lukuhaluja auttamatta osalta keskustelijoista. No, tiukat koeviikot vaikuttivat myös siihen suuntaan, että kovin paljoa keskusteltavaa ei islantilaisklassikosta illassamme irronnut. 

Kirja alkaa, kun Salka Valka tulee äitinsä Sigurlinan kanssa Oseyrin surkeaan kalastajakylään. Sigurlinan haaveena on ollut jatkaa matkaa etelämmäs, isoon keskukseen.  Kuitenkin heidän elämänsä pysähtyy kalastajakylään, jossa jo Sigurlinan yksinhuoltajuus on ensimmäinen leima, ja lisää seuraa. 
Kylässä näkyvät kaikki ahdasmielisyyden, pikkusieluisuuden ja ahneuden  piirteet, ja tästä keskustelimmekin: voiko elämä olla vaikkapa suomalaisessa pikkukylässä vieläkin tavallaan  samanlaista? Miten maaseudulla ja kaupungissa, isossa ja pienessä yhetisössä eläminen eroavat toisistaan ja miten jokainen meistä mieluummin haluaisi asua. Mitä isompi yhteisö, sen neutraalimmin siellä voi elää, mutta tuntuuko se hyvältä?  

Halldor Kiljan Laxness : Salka Valka. Suomennos Jyrki Mäntylä. WSOY 2006.      Etsi kirjastosta