Seita Vuorela : Karikko

Älä sivuuta tätä kirjaa! Jos tapaat sen hyllyssä, suosittelen tutustumaan riippumatta siitä, minkä ikäinen olet (meillä Mäntsälän kirjastossa se löytyy Young Adults eli nuorten aikuisten hyllystä, siitä tietokonesyvennyksen ympäriltä).

Esimerkiksi :  Jos olet aikuinen ja etsit jotain, joka kertoo näkemyksellisesti meidän ajastamme ja itseäsi ehkä hieman nuorempien ”todellisuudesta”, ota tämä. Todellisuus on lainausmerkeissä, koska sitä käsitellään Karikossa yhtä lailla itsensä todellisuuden kuin realistisen hämärän  keinoin. Sen, mikä on olemassa, jos riisumme arkivarustuksemme ja annamme sen ilmaantua.

Sellainenkin  lukija, joka vierastaa fantasiagenren epätodellisuuksia ja rinnakkaismaailmoja, pysyy luultavasti tämän romaanin imussa. Sanoisin vieläpä, että pysyy hyvin.
Pohjoismaiden Neuvoston raati pysyi, ja valitsi Karikon vuoden 2013 lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi, ensimmäiseksi laatuaan. Seita Vuorela ja kirjan kuvamaailman luonut Jani Ikonen saivat tämän uuden palkinnon ensimmäisenä.

Saimme kirjailija Seita Vuorelan lukupiiriin yhteisesti toivomaksi vieraaksi viime viikolla. Seita kertoi työstään, kirjoistaan, visuaalisesta maailmastaan ja kuvallisen ja kirjallisen ilmaisun vuorovaikutuksesta.  Olimme lukeneet iltaa varten Karikon, eräät meistä ties monenteenko kertaan. Keskustelumme käsitteli Karikkoa, mutta niin paljon myös muuta.

 Seita kertoi asioista, jotka johtavat toisiin ja kolmansiin, joista seuraa se että syntyy kirja ja se, että siinä kirjassa on juuri se mikä siinä on. Me kuuntelimme, kyselimme ja me katselimme. Seita Vuorela kuvaa itse ja luo kuvallista maailmaa omille kuvasivustoiilleen. Näimme kuvia, koimme jokainen vaikutelmia ja kuulimme niiden kirjailijassa synnyttämiä liikahduksia. Niistä osa eli kirjoissa, osa taka-alalla odotuksen tilassa. Mahdollisuuksina.

Illassamme oli voimaa ja erityisyyttä, ja se päättyi aivan liian aikaisin (vaikka venyikin paljon myöhemmäksi, kuin olimme ajatelleet). Kiitos, Seita!

Vuorela, Seita: Karikko. WSOY 2012.  Etsi kirjastosta

Markku Karpio: Selviytymispeli

Viime vuonna ilmestynyt Selviytymispeli edustaa realismia tai dystopiaa, genrestä on vaikea olla aivan varma tai ainakin se varmuus voi omassa mielessä elää päivittäin uutisvirtaa selatessa. Poikien tausta on niin lähellä sitä minkä me tunnemme, että sitä lähinnä vain toivoo, ettei tämä kaikki ole todellisuutta jo nyt.

Maailmanlaajuinen konepajakonserni Korpi Manufacturing Oy oli vähäisen Korpisalon taajaman elinmahdollisuuksien taustalla niin, että rikkautta tai ainakin hyvinvointia oli vielä äskettäin kaikilla. Selviytymispelissä ollaan yhteiskunnallisen muutoksen tilanteen siinä kohdassa, jossa Korpi on vienyt loppuun YT:t ja irtisanonut melkein kaikki: ”Potk! Ja fiuu : siellä lensivät kaaressa Jontun ja Simpan ja Tolkun ja Kalsarin isäukot ja muutamien äiditkin kuin savikiekot ampumaradalla.”

Nuorten elämässä jakaudutaan niihin, jotka voivat ja niihin, jotka eivät voi. Niihin, joilla on ja niihin, joilla ei ole. Poikien suhteet ovat kireät ja jännitteiset, valtasuhteet liittyvät yhteisön taloudelliseen romahdukseen.  Selviytymispelin pakkashelvetissä ollaan partioleirillä, jossa selviytyminen ei ratkea rahalla.  

Kenelle suosittelisin? Välillä uskomaton mutta jännittävä selviytymistarina, ja kirjailijan teksti on tarkkaa ja koreilematonta. Ellei mukana olisi hieman konstikkaasti käsitettävä ulkopuolisen tarkkailijan Oskun näkökulma, laittaisin kirjan nuortenosaston ”aloita vaikka näistä”- pöydälle.  

Karpio, Markku: Selviytymispeli. Tammi 2014.    Etsi kirjastosta