Kertomus alkaa keskeltä, kuten kertoja Rosemary usein tähdentää. Rosemary on yksinäinen opiskelija, joka on vähitellen saanut karistettua itsestään muiden omituisina pitämät lapsuuden piirteensä. Enää hän ei puhua pälpätä taukoamatta, ja hän on oppinut pysyttelemään muista ihmisistä soveliaan etäällä. Hän ei siis enää koskettele muita omituisesti eikä liimaudu liian likelle toisia, hän on oppinut tavoille.
Se, miksi juuri Rosie kertoo tätä tarinaa, johtuu siitä että hän on sisaruksistaan ainoa, joka ei ole kaltereiden takana.
Tutkijaisän ja tasapainoa toivottomasti hakevan äidin perheessä oli kolme lasta Rosie, hänen sisarensa Fern ja veljensä Lowell. Kunnes Fern katosi, kunnes Lowellista tuli etsintäkuulutettu.
Millainen se perhe lopulta oikeasti oli, millaisia sen jäsenet, mitä oikeastaan tapahtui : meihin lukupiirissä se teki kovin erilaisia vaikutuksia. Osa meistä tykkäsi kirjasta kovin, (vanhempi) osa jäi vakavana ja ehkä epävarmanakin nieleskelemään.
Mitä ihminen oikeastaan saa tehdä?
Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme. Tammi, 2015. Etsi kirjastosta
