Karen Joy Fowler:Olimme ihan suunniltamme

Kertomus alkaa keskeltä, kuten kertoja Rosemary usein tähdentää.  Rosemary on yksinäinen opiskelija, joka on vähitellen saanut karistettua itsestään muiden omituisina pitämät lapsuuden  piirteensä. Enää hän ei puhua pälpätä taukoamatta, ja hän on oppinut pysyttelemään muista ihmisistä soveliaan etäällä. Hän ei siis enää koskettele muita omituisesti eikä liimaudu liian likelle toisia, hän on oppinut tavoille.

Se, miksi juuri Rosie kertoo tätä tarinaa, johtuu siitä että hän on sisaruksistaan ainoa, joka ei ole kaltereiden takana.

Tutkijaisän ja tasapainoa toivottomasti hakevan äidin perheessä oli kolme lasta  Rosie, hänen sisarensa Fern ja veljensä Lowell. Kunnes Fern katosi, kunnes Lowellista tuli etsintäkuulutettu.

Jokaisen lapsen elämään vaikuttivat rankalla tavalla isän toimet: käyttäytymistä tutkiva isä otti tutkimusryhmänsä tutkittavaksi oman perheensä.
Millainen se perhe lopulta oikeasti oli, millaisia sen jäsenet, mitä oikeastaan tapahtui : meihin lukupiirissä se teki kovin erilaisia vaikutuksia. Osa meistä tykkäsi kirjasta kovin, (vanhempi) osa jäi vakavana ja ehkä epävarmanakin nieleskelemään. 
Mitä ihminen oikeastaan saa tehdä?

Karen Joy Fowler: Olimme ihan suunniltamme. Tammi, 2015. Etsi kirjastosta

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta

 

Aluksi tämä kirja tuntui melkein jokaisen mielestä olleen jähmeä ja – no, myönnettäköön että tylsäkin. Omituisia hahmoja, joiden sisältä ei oikein löytynyt mitään. Onttoja tyyppejä. Mutta ehkä se koko kirjan mitan kestänyt onttous olikin välttämätöntä, ehkä kaikki se mitä kirjassa käsiteltiin olikin helpompi lukea näiden legopalikoiden kautta. 

Alusta selvittyä tästä kirjasta oli kuitenkin helppo innostua. Lumikko sijoittuu lajityypiltään maagisen realismin sisään, mutta on poikkeuksellisen ”mahdollinen” lajissaan. Asiat, joiden voi järjen tasolla tietää olevan silkkaa mahdottomuutta, tuntuivat tässä kertomuksessa luonnollisilta ja oikeilta. 

Tapahtumat sijoittuvat Jäniksenselän erikoisen kirjalliseen pitäjään,  jossa kaikki tuntuu itsestäänselvästi toimivan kirjallisuuden ympärillä. Paikkakunnalla vaikuttaa kautta maailman tunnettu lastenkirjailija Laura Lumikko, jonka Kirjalliseen Seuraan on pitkään etsitty uutta jäsentä. Vain parhailla on seuraan pääsy, eikä seuran jäsenyydestä kieltäydytä. 

 Ella Milana, joka on nuori äidinkielenopettaja ja palannut synnyinpaikkakunnalleen lukion opettajaksi, saa paikallislehdessä julkaistun novellinsa jälkeen kutsun liittyä kymmenenneksi jäseneksi Lumikon huippuseuraan. Seurauksena on jo ajat sitten lopetetun Pelin uusi aloittaminen ja menneiden salaisuuksien avaaminen, jännittävä totuuden etsintä. 

Pohdimme, kenelle Lumikkoa suosittelisimme. Ehkä ainakin nuorille lukijoille, sellaisille jotka eivät kavahda fantasiakirjallisuutta ja myös sellaisille, jotka pitkästymisen pelossa tarttuvat kirjaan harvoin!

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta. Atena, 2006.

Etsi kirjastosta

Toni Morrison : Luoja lasta auttakoon

Tähän kirjaan tartuin varsin varovasti. On vuosia siitä, kun koin yhden vaikuttavimmista lukukokemuksistani luettuani Morrisonin Solomonin laulun, enkä sen jälkeen ole koskaan voinut aivan arvelematta Morrisoniin tarttua. Vain siksi, että ensimmäinen kokemus tuntui niin tärkeältä.

“Luoja lasta auttakoon” on pieni ja luettavaksi jollakin tavoin helppokin. Tai olisi, ellei olisi toisaalta niin ylikäymättömän vaikea ja raskas. Kun lapsi tulee kohdelluksi  omien vanhempiensa taustan, olosuhteiden ja  ymmärtämättömyyden takia epäinhimillisellä tavalla, hänen elämäänsä ja valintojaan ei ehkä voi lähestyä, ellei joudu tekemisiin niiden alkusyiden kanssa.

Lukijan on otettava kantaa siihen, mitä ihmisen on lupa tehdä. Tapahtumat kerrotaan vakuuttavan näkökulmatekniikan keinoin, ja se totuus jonka ensimmäinen henkilö kertoo, onkin toisen osallisen kertomana jotain sellaista, jota lukija ei osaa odottaa.

Bride oli jo syntyessään vääränlainen. Vanhemmat eivät sietäneet hänen poikkeavan mustaa ihoaan, ja hän oppi olemaan hyväksymättä itsekään itseään. Hän ei aikuistuessaan  suostunut käyttämään edes omaa nimeään, ja ulkoisen olemuksensa hän osti stailaajalta.  Se, mikä häntä näversi sisältä ;  mitä hän oli tehnyt lapsena  opettajalleen saadakseen äitinsä kerrankin edes silittämään kättään, selviää kirjan kulkiessa vähitellen. Mutta paljastuu myös joukko tekoja, joita ei haluaisi tietää koskaan tapahtuneen.

Kevään viimeisessä Mielenpesä-istunnossa olimme lämpimissä (helteisissä!) fiiliksissä. Mukana oli myös  kimalainen, jonka saaminen Ehnroos-huoneesta ulos oli hyvästä syystä hetkittäin tärkeämpää kuin yhtään mikään muu. Onnistuimme :),  ja pääsimme jatkamaan keskustelua (kiitos, V!)

“Luoja lasta auttakoon” koettiin tärkeäksi romaaniksi. Toisaalta myös sellaiseksi, joka olisi ehkä vaatinut lukijalta enemmän “tietoa”, tai ehkä kokemusta. Vaikutuksen se teki jokaiseen meistä, vaikka ihan kaikki eivät olleet ehtineetkään kirjaa ainakaan kokonaan lukea. Isojen aiheiden Morrison, mielen liikuttaja. 

Hyvää kesää, lukupiiri ja muut!

Morrison, Toni : Luoja lasta auttakoon. Suom. Kaijamari Sivill. Tammi, 2016. 

Etsi kirjastosta

Terhi Rannela : Läpi yön

Hyvän sattuman löytönä tartuin Terhi Rannelan “Läpi yön”- päiväkirjaromaaniin.

Toisten päiväkirjoihin ei saa kajota, eivätkä useimmiten keinotekoiselta tuntuvat  päiväkirjaromaanit ole koskaan allekirjoittanutta houkutelleet. Ne ovat helposti epäaidon tuntuisia, ehkä siksi että herkän ja aidon päiväkirjan syvintä sielua ja henkeä ei kirjailijan ole helppo ammattipohjalta rakentaa. 

Tämä kirja oli kuitenkin poikkeus. Lukukokemus oli aivan erityinen todenmukaisuudessaan : niin todelliselta ja eletyltä jokainen päiväkirjamerkintö tuntui. 

Romaanin päähenkilö Maria Järvi kirjoittaa päiväkirjaansa itsemurhayrityksen jälkeen. Hän on kympin tyttö, jota sisäiset täydellisyyden vaatimukset jatkuvasti piiskaavat eteenpäin ja parempaan. Hän kamppailee halujensa ja ristiriitojensa kanssa, ja elämänhalu ja tavoitteisiin pääsemisen palo on lopulta kaiken muun peittoava iso voima, joka vie Mariaa. Hän haluaa elämää, haluaa rakkautta ja ennen kaukkea hän haluaa kirjailijaksi, ja piste.

Nuoren, omaa tietään kulkevan naisen päiväkirja on hieno kokemus luettavaksi. Ajallisesti romaani sijoittuu vuosiien 1996-2000, ja ne vuodet eläneelle tämä päiväkirja sisältää hyvin tunnistettavaa nostalgia-aineistoa. Nekään, jotka eivät tuota aikaa ole kokeneet, ovat samaistuneet Marian tuntoihin ainakin meidän lukupiirissämme. Se on syy, miksi tulen suosittelemaan tätä kirjaa niille vanhemmille, jotka haluavat etsiä eri näkökulmia pohtiessaan suhdetta omiin teini-ikäisiin lapsiinsa ja perhe-elämän ongelmiin. Marialla on niistäkin asioista painava näkemyksensä.

Rannela, Terhi : Läpi yön. Otava, 2014. Etsi kirjastosta