Katariina Romppainen : Sori vaan, se on totuus

Senja on omaperäinen ja itsenäinen tyttö.  Mutta ilman ystävää ei ole helppo olla uudessa koulussa, joten Sonja on paikkaillut kotinsa köyhyyttä valehtelemalla omasta elämästään oikeastaan kaiken uudelle ystävälleen Iinalle, jonka ajatukset pyörivät enimmäkseen loisteliaan elintason ympärillä.

Aikuisten maailma ei ole vain aikuisten, vaan sen piilot vaikuttavat  Senjan elämään joka päivä. Yksinhuoltajaäiti ei ole koskaan kertonut tyttärelleen, miksi perheessä ei ole koskaan ollut isää.  Senja on varma, että äiti on kylmäkiskoisuuttaan estänyt isää pitämästä häneen yhteyttä, eikä Senjalla tästä syystä voi olla toivoakaan samoista elämän mukavuuksista, joita kaikilla toisilla näyttää ”paremman alueen” koulussa olevan.

Sentinvenytyksen katkaisee äidin pudottama pommi : äiti lähtee parin kuukauden hyväpalkkaiselle siivouskeikalle Norjaan ja Senja muuttaa siksi ajaksi isovanhempien luo. Niiden, joista Senja ei ollut tiennyt, ja joista äiti ei ollut koskaan suostunut hänelle kertomaan.  Senjan elämä muuttuu täydellisesti, mutta samalla muuttuu vaativien vaiheiden jälkeen kaikkien hänen läheistensäkin elämä. Ja loppujen lopuksi hyvään suuntaan.  Hieman kuin vanhoissa suomifilmeissä, niin kovin vapauttavalla ja lämmittävällä tavalla.

Senja on lämpimästi kuvattu kolmetoistavuotias. Hänellä on murrosiän ehdottomuutta ja  huojuva itsetunto, mutta koko ajan voimistuva oma tahto ja tieto siitä, mikä hänelle on tärkeää ja mikä on oikein. Senja herättää halun tutustua itseensä vielä paremmin. Hänen tarkkanäköisyytensä sekä ratkaisunsa mitä rehellisyyteen tulee, tuntuvat totuudenmukaisilta ja juuri Senjan erityisyyteen istuvilta. Paras kaveri Iina sanoo jokseenkin, että ”etsä tajuu että sä oot koko koulun viilein tyyppi” , ja se tuntuu olevan helppo uskoa.

Kirjassa ollaan paitsi Pirkanmaalla, myös Lapissa. Paikallisväri pohjoisesta tekee tarinaan lämpöä ja tärkeän juonenkuljettimen, mutta ajoittain haittaa epäilys pohjoisen  murteen takkuilusta. Murteilla on varmasti vaikea kirjoittaa, mutta varsinkin pohjoisen murteita tunnutaan usein kohdeltavan miten sattuu.  Näin sanon, vaikka itse olen juuria myöden etelästä ja asiaan täysin vihkiytymätön.

Sijoitan tämän kirjastossa nuorten 84.2 hyllyyn, teinikirja tämä ei ole. Tämä on paljon lukevan, pohdiskelevan ja joskus  yksinkin viihtyvän tytön kirja.

Romppainen, Katariina: Sori vaan, se on totuus. Karisto, 2015
Etsi kirjastosta